Siirry sisältöön
Satakylät

Kankaanpään Veneskoski on vuoden kylä 2020

Rohkeasti ja pitkäjänteisesti kehitetty Veneskoski on Satakunnan vuoden kylä

Vuoden 2020 satakuntalaiseksi kyläksi on valittu Veneskoski Kankaanpäästä. Tuomaristo vakuuttui kylän pitkäjänteisestä ja rohkeasta kehittämisestä. Kylällä on selvästi totuttu toimimaan yhteen hiileen puhaltaen ja hyvä tunnelma sekä toiminnan ilo välittyivät hakemuksesta myös tuomaristolle.

Veneskosken kyläyhdistys ylläpitää kahta vanhaa koulurakennusta sekä teatterialuetta. Uudistettu tapahtuma-areena on upea osoitus rohkeudesta ja uskomattomasta talkoovoimasta kylällä. Kylällä on aktiivisesti osattu hyödyntää hankerahoitusta kehittämiseen jo useiden vuosien ajan. Monipuoliset tilat ja aktiiviset toimijat mahdollistavat ympärivuotisen toiminnan kaikenikäisille. Mukavilta kuulostavat, omaleimaiset tapahtumat houkuttavat sekä omia kyläläisiä että ulkopuolisia vierailijoita osallistumaan.

Vuoden 2020 maakuntakyläkilpailussa oli mukana kuusi kylää: Hinnerjoki Eurasta, Kankaanpää Säkylästä, Lauha Huittisista, Riuttala-Mustajoki Porista, Vasarainen Raumalta sekä Veneskoski Kankaanpäästä. Kilpailu oli avoin kaikille Satakunnan kylille.

Hinnerjoki on yleisön suosikki jo toista vuotta peräkkäin

Jokaisesta ehdokaskylästä tehtiin SataKylien toimesta lyhyt esittelyvideo. Videot koottiin kylien lähettämistä kuvista sekä lyhyestä esittelytekstistä. Esittelyvideot olivat nähtävillä Facebookissa, Instagramissa, YouTubessa ja SataKylien nettisivuilla.

Yleisöäänestys järjestettiin SataKylien Facebookin ja kotisivujen avulla ja siihen saatiin kaiken kaikkiaan mahtavat 1630 ääntä. Hinnerjoki sai näistä yhteensä 415 ääntä. Yleisön suosikki Hinnerjoki huomioidaan vuoden kylä -kilpailussa erikoismaininnalla.