
Kyläsaarelle vuoden kyläteko -palkinto

Kuvassa Kyläsaaren palkinnon vastaanottaneet Markku Laaksonen vasemmalla, keskellä yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Lehtinen ja oikealla Jarmo Jylli.
Vuoden kyläteoksi on valittu Kyläsaaren määrätietoinen kehittäminen ja tunnetuksi tekeminen parin viime vuoden aikana. Kyläsaaren kiinteistönomistajissa on lähiaikoina tapahtunut sukupolven vaihdosta ja mm. uusi puheenjohtaja on toiminnallaan nostanut yhteisöllisyyttä uudelleen eloon ja virinnyt talkootyö on saanut kylän kukoistamaan. Leader -tukien monipuolinen hyödyntäminen on Kyläsaaressa hallussa.
Lähivuosien aikana kylässä on rakennettu kilpailutason vaatimukset täyttävä frisbeegolfrata ja pidetty sen viralliset avajaiset. Frisbeegolfrata on avaamisesta lähtien ollut erittäin aktiivisessa käytössä ja mm. kilpailuja on radalla järjestetty jo useita.
Myös kylätaloon on panostettu: esteettömyyttä on parannettu pyörätuoliliuskalla ja induktiosilmukalla, huonejärjestelyjä on uusittu, sekä nuorison yökahvilan että iltistilojen sisustusta on uusittu ja kylätalon edustalle on nousemassa esiintymislava. Lisäksi kylän nettisivut on uusittu ja polkuja parannetaan parhaillaan Kyläsaaren virkistysalueeksi varatulla alueella.
SataKylien hallitus valitsi Kyläsaaren kiinteistönomistajien ehdotuksen Vuoden kyläteoksi. Kyläsaaren kehittäminen on kannustava esimerkki siitä, miten uusille toimijoille on annettu mahdollisuus tuoda omaa innostustaan ja osaamistaan kylätoimintaan, vanhoja toimijoita ja toimintatapoja kunnioittaen. Se on myös hyvä muistutus esimerkin voimasta ja siitä, miten tekemisen meininki tarttuu ja miten paljon yhdessä toimien voidaan saada aikaan.
SataKylät ry valitsee vuorovuosin Vuoden kyläteon ja Vuoden kylätoimijan. Vuoden kyläteko valittiin nyt kuudetta kertaa. Vuonna 2021 on jälleen vuorossa Vuoden kylätoimijan valinta.
Lue lisää Kyläsaaresta ja Kyläsaaren kiinteistönomistajista sekä heidän toiminnastaan www.kylasaari.com