
Artikkelit tunnisteilla ‘maakuntakylä’
Veneskoski Kankaanpäästä on vuoden kylä 2020
Rohkeasti ja pitkäjänteisesti kehitetty Veneskoski on Satakunnan vuoden kylä Vuoden 2020 satakuntalaiseksi kyläksi on valittu Veneskoski Kankaanpäästä. Tuomaristo vakuuttui kylän pitkäjänteisestä ja rohkeasta kehittämisestä. Kylällä on selvästi totuttu toimimaan yhteen hiileen puhaltaen ja hyvä tunnelma sekä toiminnan ilo välittyivät hakemuksesta myös tuomaristolle. Veneskosken kyläyhdistys ylläpitää kahta vanhaa koulurakennusta sekä teatterialuetta. Uudistettu tapahtuma-areena on upea osoitus…
Lue lisääMitä saimme, kun haimme Vuoden maakuntakylä -kisaan mukaan?
Haku vuoden maakuntakylä -kisaan aukesi alkuvuodesta. Kyläyhdistyksemme hallituksessa virisi innostus, että nyt voisi olla oikea aika hakea kilpailuun. Olimme tehneet paljon hyvää työtä kylämme näkyvyyden eteen paikallisella tasolla, meillä oli järjestettynä hyviä tapahtumia vaikka kuinka ja erilaisia projekteja meneillään tai aluillaan. Meillä oli tunne, että kylämme oli aktiivinen ja vireä, siksi mukaan lähtö tuntui hyvälle…
Lue lisääMaakunnallisen kyläpäivän tunnelmia
Vuoden kylät löivät kättä Kodiksamissa! Satakunnan maakunnallinen kyläpäivä järjestettiin perinteiseen tapaan edellisen vuoden maakuntakylässä eli tällä kertaa Lapin Ylisenpään kyläringin alueella. Kylätoiminnan pääpaikka on Kodiksamin monitoimikoulu, jonne kokoontui lauantaina 3.8. runsaasti väkeä Lapin alueelta ja myös muista satakuntalaisista kylistä. Tilaisuus alkoi juhlallisesti, kun paljastettiin Emil Cedercreutzin säätiön Ylisenpään kylille lahjoittama Ojankaivaja-patsas. Tervehdyksen patsaanpaljastustilaisuudessa Ylisenpään kylille…
Lue lisääVuoden kylä -kilpailu on auki
Satakunnan paras kylä vuonna 2019 on… Tuliko vastaus kuin apteekin hyllyltä? Jos vielä osaatte perustella vastauksenne, olette jo pitkällä. SataKylät ja Satakuntaliitto hakevat jälleen vuoden maakuntakylää. Vuoden kylä on esimerkiksi ja varmasti paljon kaikkea muutakin! Haemme vuoden kylää avoimella haulla. Lähettäkää siis meille video, tarina, laulu, kuvakollaasi tai mikä tahansa sellainen hakemus, josta käy ilmi…
Lue lisää