Siirry sisältöön
Satakylät

Mitä saimme, kun haimme Vuoden maakuntakylä -kisaan mukaan?

Haku vuoden maakuntakylä -kisaan aukesi alkuvuodesta. Kyläyhdistyksemme hallituksessa virisi innostus, että nyt voisi olla oikea aika hakea kilpailuun. Olimme tehneet paljon hyvää työtä kylämme näkyvyyden eteen paikallisella tasolla, meillä oli järjestettynä hyviä tapahtumia vaikka kuinka ja erilaisia projekteja meneillään tai aluillaan. Meillä oli tunne, että kylämme oli aktiivinen ja vireä, siksi mukaan lähtö tuntui hyvälle ajatukselle. Kaiken kukkuraksi voitosta irtoava palkintoraha siinsi horisontissa; meillä olisi sille käyttöä, kun suunnitelmissa oli ostaa kylään klapikone kyläläisten käyttöön. Naurusuin päätimme kyläyhdistyksen kokouksessa, että haemme mukaan ja teemme niin hyvän hakemuksen, että voitamme kisan. Näin ratkaisemme taloudelliset haasteemme klapikoneen suhteen. Ihan näillä sanoin sitä ei taidettu pöytäkirjaan kirjata, mutta voitontahtomme oli alusta alkaen käsin kosketeltavissa.

Kilpailuun mukaan lähtöä toki helpotti, että olimme brändänneet kyläämme jo useamman vuoden ajan; kylälle oli tehty oma logo ja sen ympärille kehitetty positiivista viestintää, monenlaisia tapahtumia järjestetty ja ihmisiin puhallettu me-henkeä.

Suunnittelimme kilpailuhakemusta alusta alkaen niin, että siinä näkyisivät ihmiset ja ihana kylämme. Pohdimme arvojamme ja vahvuuksiamme ja kirjasimme niitä ylös. Sydän, sydämellisyys ja yhteisöllisyys puskivat koko ajan pinnan alta esille. Tästä virisi ajatus hakea kisaan videohakemuksella, jossa kuvaisimme eri-ikäisiä kyläläisiä ja näyttäisimme, miten hyvä meillä on asua täällä. Pyysimme kyläläisiä valokuvaamaan itseään ja toisiaan kädet sydämeksi muodostettuina. Kyläläiset lähtivätkin kiitettävästi mukaan ideaamme. Liitimme kuvat videohakemukseemme ja tulihan siitä hieno – ainakin omasta mielestämme! (Se on muuten katsottavissa täältä).

Niin siinä sitten kävi, että pääsimme alkukarsinnoista loppukisaan mukaan. Tässä kohtaa kisahenki alkoi nousta ja meille ilmestyi näkymättömät vaaleanpunaiset sydänlasit nenälle keikkumaan. Kaikkia kylämme toimintoja katsottiin näiden läpi; Saadaanko tähän sydän mukaan? Tai sydämellisyys? Aiempi brändäystyö sai nyt vahvan suunnan ja sitä kohti lähdimme kulkemaan.

Parasta hakuprosessissa oli, että sydämellisyys tuli vahvasti mukaan myös ihmisiin ja toi toimintaamme valtavan ilon ja hauskuuden – yhdistyksen hallituksen kokouksetkin muuttuivat kautta linjan niin hauskoiksi, että välillä nauroimme vedet silmissä kaksin kerroin ja lopunkin aikaa mukana oli hirtehistä huumoria ja keveyttä, joka aiemmin oli ollut vähäisemmässä osassa.

Keväisenä aurinkoisena päivänä tuomariston saapuminen kylällemme oli odotettu ja iso juttu. Suunnitelmamme oli hurmata tuomarit juuri sillä, mikä meissä oli puhjennut kukkaan eli sydämellisyydellä ja välittömyydellä. Tuomaristo otettiin vastaan 30 oppilaan kyläkoulullamme kesken koulupäivän. Koulun oppilaiden ja henkilökunnan välitön tunnelma sekä meidän suurella sydämellä valmistamat esityksemme sulattivat tuomariston sydämet niin, että kaikkein villeimpiä etukäteisideoita ei tarvinnut edes toteuttaa. Hyvillä mielin jäimmekin odottamaan tuomariston päätöstä.

Niinhän siinä sitten kävi, että meidät valittiin vuoden maakuntakyläksi. Siitäpä vasta ilo ja riemu kylässämme alkoi. Olimme saavuttaneet jotain, mikä muutama vuosi sitten tuntui ihan saavuttamattomalta unelmalta. Tuomaristo valintakriteereissään väitti, että kylämme arvot, brändäystyö ja useamman yhdistyksen yhdistäminen yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi olivat ne asiat, jotka puolsivat voittoamme. Niin tai näin, uskaltaisimme kuitenkin väittää, että sydämellisyytemme, välittömyytemme sekä lämminhenkinen yhteistyö koulun oppilaiden ja henkilökunnan kanssa näyttelivät myös merkittävää roolia.

Se mitä meille hakuprosessista jäi käteen, oli vahva suunta, johon haluamme kyläämme kehittää. Nyt meillä on kirjattuna arvot, jotka toimivat ohjenuoranamme sekä titteli, jota Suomen kylät ry meistä käytti; Sydänmaata voidaankin oikeutetusti sanoa Suomen sydämellisemmäksi kyläksi. Siihen me nykyään uskomme itse ja sillä me viemme kyläämme maailman kartalle!

 

Vuoden maakuntakylä 2019 Sydänmaa Eurajoki